Markkinoinnin ja myynnin murroksesta on puhuttu jo vuosia ja asiaa toistetaan edelleen monessa yhteydessä. Kuten tässäkin.

Markkinointi onkin muuttunut ja muuttuu edelleen kovaa vauhtia. Eri väyliä ja tapoja tehdä markkinointia syntyy jatkuvalla syötöllä, suurin osa niistä rakentuu digitaalisen ympäristön ja eri alustojen varaan.

Kun ennen monille yrityksille riittivät mainokset eri sanoma- tai aikakauslehdissä, nyt valinnan varaa on vaikka muille jakaa. On Googlet, Facebookit, Instagram, yrityksen kotisivut jne. Eikä printtipuolen mainontakaan tuhoon tuomittua puuhaa ole, vieläkään. Näkyvyyttä tarvitaan sinne, mistä potentiaalisia asiakkaita voidaan tavoittaa.

Monesti avainsana tuloksekkaaseen markkinointiin on toisto, samoin kuin myyntiinkin. Eli sinnikkyys tehdä asioita. Ei markkinoinnin laatua voi tietenkään sivuuttaa, mutta erottautuminen pelkän markkinointiviestin kautta on jo nyt haastavaa ja tulee koko ajan haastavammaksi. Markkinoinnin tekijöitä löytyy joka lähtöön, ja lisäksi on helppo kopioida omaan käyttöön toimiviksi havaitut tavat tehdä markkinointia. Eli markkinointi on hyvin pitkälti saman näköistä yrityksestä riippumatta.

Kotisivujen hakukoneoptimointi

Kotisivujen merkitys liiketoiminnalle riippuu pitkälti siitä, minkälaisella toimialalla toimitaan ja mikä on asiakaskunta. Lähtökohtaisesti yrityksen nettisivujen tietenkin tulisi olla kunnossa, mutta on edelleenkin yrityksiä, joissa kotisivut ovat vuodelta -96 ja liiketoiminta pyörii siitä huolimatta hienosti. No, näiden yritysten kohdalla asiakaskunta ei varmaankaan tule verkosta, vaan jotakin muuta kautta ja asiakaskunta on muutoinkin vakiintunutta.

Mutta jos ajatellaan vaikkapa kotitalouksille kattoremontteja tekevän yrityksen markkinointia, on nettisivujen ehdottomasti oltava iskussa. Vaikka myyntiä tehtäisiin aktiivisesti kylmäsoittelun tai ovelta ovelle luukuttamisen kautta, kauppaa menetetään, mikäli verkkonäkyvyys on surkeaa.

Viime vuosina on paljon puhuttu hakukoneoptimoinnin tärkeydestä, jotta oman firman nettisivut saadaan Googlen hakukoneessa ykkössivulle ja mieluiten vielä aivan kärkeen, eli piikkipaikalle.

Hakukoneoptimoinnissahan yhtenä toimenpiteenä sivustoa muokataan eri tavoin siinä toivossa, että Google paremmin ymmärtäisi, että nyt on todellinen huippufirma kyseessä. Yritys, joka varmasti tarjoaisi hakukonetta käyttävälle henkilölle juuri sitä mitä hän eniten on hakemassa. Onhan se myös Googlen etu tarjota oletettavasti parhaita mahdollisia hakutuloksia.

Hakukoneoptimointi on pitkäjänteistä työtä, jossa yhdessä yössä ei tapahdu ihmeitä. Erilaisilla kikoilla, joilla aiemmin Googlea monesti vedätettiin, ei enää tee mitään. Päinvastoin niistä todennäköisesti tulee kuuluisan jääkiekkotuomari Seppo Mäkelän sanoin penaltia, ja sen jälkeen voikin pitkäksi aikaa heittää hyvästit hyville hakukonesijoituksille. Googlen kehitys ei tapahdu pikkurahoilla, joten halvat konstitkin kannattaa unohtaa.

Paljon hyvää sisältöä sivuille

Googlea miellyttää erinomainen sisältö, minkä takia jokaisella hakukonenäkyvyyteen panostavalla sivustolla onkin nykyisin jonkinlainen blogi. Googlen algoritmejahan ei tunne kukaan Googlen ulkopuolinen henkilö, mutta yleisesti ajatellaan, että tämä hakukoneiden kuningas rankkaa sivuston sitä korkeammalle, mitä enemmän sivuilta löytyy tarkasti rajattuun aiheeseen liittyvää laadukasta asiasisältöä, tekstiä, kuvia, videoita. Tämä siis puhtaasti sivuston sisällön näkökulmasta tarkasteltuna, hakukoneoptimointiin liittyy paljon muutakin.

Mutta mitä pidemmälle ajassa mennään eteenpäin, sitä useammalla yrityksellä on netissä kasapäin sisältöä. Tekstiä on väsätty yön pimeinä tunteina itse yrittäjän toimesta, joku markkinointipuolen työntekijöistä on saanut tehtäväkseen kirjoitella, tai hommaan on palkattu kokonaan ulkopuolinen kumppani hoitamaan sisältöasiat kuntoon. Kukin tyylillään.

Nyt jo monilta, etenkin markkinointialan firmojen kotisivuilta löytyy tietosanakirjan verran tekstiä, jota pääasiassa kirjoitetaan hyvän hakukonenäkyvyyden toivossa.

Kuinka paljon sisältöä loppujen lopuksi tarvitaan, on mahdoton sanoa. Nettimarkkinointiin keskittyvät firmat luonnollisesti rummuttavat sen puolesta, että tekstiä tarvitaan, ja paljon. Totta kai, siitähän heidän leipänsä on osin kiinni.

Mutta kuten todettua, pelkkä kuiva teksti ei riitä. Sisällön tulee olla höystettynä mieluusti mm. kuvilla, videoilla, kaavioilla, hyvillä otsikoilla jne. Ja mikä tärkeintä sisällön tulee olla viihdyttävää. Siis siinä mielessä, että mitä pidempään satunnainen kulkija sivustolla viihtyy, sen parempi hakukonenäkyvyyden kannalta.

Hakukoneet muodostavat yli 200 kohdan perusteella kuvan siitä, millainen sivusto on, ja miten se vastaa siihen tarpeeseen, jota hakukoneen käyttäjä siinä kohtaa odottaa. Osa pääsee jatkoon, eli ykkössivulle, ja osa putoaa auttamatta pois. Ykkössivulla on kuitenkin paikkoja rajoitetusti. Kaikki eivät voi siihen mahtua, vaikka hakukoneoptimointi olisi tehty miten hyvin. Näin etenkin toimialoilla, joilla kilpailu on kovaa verkossa.

Onkin erittäin mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan Google alkaa seuraavaksi algoritmejaan kehittämään, ja miten hakukoneoptimointi tulee sen myötä muuttumaan. Koska onhan selvää, että minkään yrityksen todellista kompetenssia ei voida mitata esimerkiksi sen mukaan, miten paljon yrityksen kotisivuilta löytyy blogitekstiä.

Verkkomaineen ja arvostelujen vaikutus näkyy vahvasti jo tällä hetkellä hakutuloksissa. Koska yrityksen maineella on suuri vaikutus potentiaaliseen asiakaskuntaan, on erittäin todennäköistä, että hakukoneet Googlen johdolla alkavat tähän asiaan panostamaan vielä nykyistäkin voimallisemmin.

Ihan loogisestikin ajateltuna yritys, josta löytyy runsaasti positiivisia kokemuksia ja arvioita tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kattoremontin tekijäksi, verrattuna yritykseen, jonka sivuilta löytyy kymmenittäin blogitekstejä.

Nämä eivät tietenkään sulje toisiaan pois, vaan yhdistettynä toimivat erittäin väkevällä tavalla.

Entistä haastavampi hakukoneoptimointi

Hakukoneoptimointi muuttuu päivä päivältä vaativammaksi tekijöiden kannalta ja sitä myöten se tulee asiakkaille entistä kalliimmaksi. Tuloksetkaan eivät ole taattuja halutuilla hakulausekkeilla ja yhtenä vaihtoehtona on panostaa harvinaisempiin hakusanoihin ja -lauseisiin. Näillä hakumäärät ovat pienempiä, mutta hyvä sijoitus hakutuloksissa helpommin saavutettavissa. Ja jos jätetään hakukoneoptimointi kokonaan pois kuvioista, voidaan unohtaa orgaanisissa hakutuloksissa sijoittuminen kymmenen kärkeen.

Aikamoista tasapainoilua siis. Siksi onkin tärkeää jo hyvissä ajoin miettiä, millä tavalla tulevaisuudessa kyetään erottautumaan kilpailijoista ja miten varmistetaan riittävä näkyvyys kustannustehokkaasti.

Yksi asia kuitenkin on varmaa. Yrityksesi ylivoimaisesti tärkein aineeton resurssi on maine, siihen panostaminen kannattaa aina.

Positiivista verkkomainetta on mahdollista hyödyntää monin eri tavoin, ja siinä me voimme olla strateginen kumppanisi.